Jumalauta, et mä vihaan itseäni.

Mä vihaan, mä inhoan, mä halveksin itseäni.

Mä yhä haluan exäni takas. Mä yhä rakastan häntä. Vaikka hän on piessyt mua, nöyryyttänyt mua, maksanut mulle kodin, työpaikan, lapsen, mielenterveyden hitusetkin, -mä olen silti vaarassa ottaa hänet takaisin.

Siksi mä vihaan, inhoan, halveksin itseäni. Mä olen tunnehuora. Rakkaus narkomaani. "Kunpa joku rakastais muakin".... Tämän takia menen näköjään vaikka maailman ääriin.

Vittu et mä vihaan itseäni.

***

Mä olen päättänyt tehdä joitain normaalista poikkeavia järjestelyjä elämässäni, jotta mä en missään nimessä enää palaa sen hirviön luo. Tapasin hänet tänään ja siellä hän oli, kamapäissään, resuisena narkkarin retaleena, hengaillen jonkun gimman kanssa, joka oli kuulemma "lapsuuden ystävä".
Niinhän ne kaikki...

Päädyin ajeluttaa häntä kotiinsa ja takaisin pubiin, muutama stoppi oli välissä, -joina hetkinä hän tietenkin yritti uhkailla mua jatkamaan matkaa. Ois kuulemma halunnu pannakin mua, mut siihen en sentään ryhtynyt. Mä olen pelkkä huora, tunne huora ja se kävi taas niin selväksi tänään.

MIKSI MÄ OLEN TÄLLÄINEN???

...Miksi en voi olla joku muu? Oikeastaan ihan kuka tahansa muu, kuin se, mikä mä olen? Vittu mä inhoon itseeni! Inhoon sitä, että mua ei kukaan pysty todella rakastamaan ja inhoon sitä, että juoksen vaikka maan ääriin, jos kuvittelen sieltä rakkautta saavani.

Täys pelle. Täydellinen narri. Se mä olen.

***

Joop.. Ketä mä kuvittelen huijaavani? Ihankuin mä enää edes kykenisin sen enempää antamaan, kuin vastaanottamaan rakkautta. Mä olen ihan sekaisin, rikki, hajalla. Täynnä tuskaa, katkeruutta, traumoja, haavoja.

Kunpa löytäisin jonkin rohdon, että pysyttelen kaukana ihmissuhteista. Ne ei todellakaan ole mua varten. Ehkä lihotan itsestäni vastenmielisen rekkalesbon, asun tien päällä niin, ettei kukaan sen enempää ehdi, kuin haluakaan kiinnostua meikäläisestä? Rakennan itselleni ihra kuplan, oman ruman, läskisen linnan, jonka muurien yli ei kenelläkään "ritarilla" ole sen enempää kiinnostusta, kuin mahiksiakaan kivuta yli.

Hyvä suunnitelma. Niin teen. Nyt kuitenkin vien tän mielenvikaisen pääni höyhensaarille lepäämään ja sit alkaa ulkonäön laiminlyönti ja työlle omistautumisen projekti.

Vähän erilainen prinsessa tarina luvassa.

~Viudanegra

Kuulumiset

Pitemmän tähtäimen suunnitelmia. Liuta asioita otettava huomioon. Täydellistä ratkaisua ei ole olemassakaan, joten menen niillä, mitä mulle on annettu.

*Huokaus*

Ihmisen osa on joskus kovin raskas. Toisaalta odotan innolla uusia haasteita, joita työ tuo tullessaan, toisaalta olen raskain mielin siitä, mihin tilanteeseen ollaan päädytty ja mitä toimia se vaatii, että saan tämän laivan käännettyä taas kurssille, ohjattua karikoiden ohi turvaan.

***

Himputti vieköön tätä masentunutta soopaa, jota näytölle suollan. Vellon yhä itseinhossa, surussa ja vihassa ja kyseiset tunteet vääristää väreillään kaiken näyttämään kohtuu synkältä.

Tosiasiassa pääsen pian tilittämään elämää naispuolisen rekkakuskin näkövinkkelistä ja ajattelinpa lähtee kääntymään ulkomaillakin ekan kerran pitkiin aikoihin (viimeksi ollut joskus teininä).

Ja kun mulla on tällainen nimetön blogi, voin kirjoittaa aivan kaikesta, ei tarvitse salailla mitään. Upeaa.

***

Jep jep. Juoruumaan puhelimeen joksikin aikaa ja sitten hommiin. Täytyy päivittää tätä blogiakin, että saa lukijalle perustietoja siitä, mikä tämä blogi oikein on, miksi sitä kirjoitan ja hiukan edes suuntaviivaa siitä, kuka sitä kirjoittaa ja mitä odotettavissa on.

Hyvää päivänjatkoa jokaiselle!

~Viudanegra

Tähän on tultu.

Pian on oikeudenkäynti exäni kanssa. Syytteinä pahoinpitelyjä, uhkailuja yms. 

Tuntuu tosi pahalta ja pelottaa.

***

Rakastan kyseistä henkilöä yhä. Tunnen lähinnä syyllisyyttä siitä, että vedän hänet oikeuden eteen. Miksi ihmeessa? Mitä väärää siinä on, että saattaa ihmisen edesvastuuseen teoistaan?

Koska (minun käsitykseni mukaan) hän ei ole vastuussa sairaudestaan. Siis päihderiippuvuudestaan ja esim. hemmetin huonosti hoidetusta diabeteksestaan, -verensokerit alhaalla tai hirvittävän korkealla ja päihteitä koneessa on suorastaan hengenvaarallinen coctail. Hengenvaarallinen sekä hänelle, että ympäristölleen.

Miten niin ei ole vastuussa sairauksistaan? Itsehän hän laiminlyö omahoitoaan ja itseään: Itsehän hän tumppaa milloin mitäkin päihdettä itseensä, vaikka on varmasti tajunnut jo ne katastrofaaliset seuraukset, joita niiden käytöstä seuraa?

***

Niin. Tarkoitankin sitä, että hän ei ole valinnut sairauksiaan. Ei ole valinnut hylätyksi tulleen kokemuksiaan jo pienenä lapsena. Ei ole valinnut aivan surkeaa itsetuntoa ja lähes täydellistä välinpitämättömyyttä itseään kohtaan.

Jos sinä suorastaan vihaisit itseäsi ja elämääsi ja ainoan (edes hetkellisen) helpotuksen toisi huumeet, etkä näkisi mitään syytä katkaista itsetuhon tietäsi, mitä sinä tekisit?

***

***

En halua tässä selitellä hänen puolestaan, säätää käyttölupaa tai oikeuttaa päihteiden väärinkäyttöä, en todellakaan. Yritän vain kertoa, että ymmärrän, miten hän on niin toivottoman pahasti kiinni päihteissä ja niin loputtoman haluton pelastamaan itse itseään, -vaikka varsin hyvin tietää, että samalla pelastaisi läheisensäkin.

Yritän siis sanoa, että ymmärrän häntä.

***

Ymmärrän myös minua. On selvää, että exäni ei aio lopettaa päihteiden väärinkäyttöä. On selvää, että hän ei kykene siihen, vaikka kuinka yrittäisi. On nyt pyristellyt puolitoista vuotta (tällä erää) päästäkseen edes jollain lailla päihteidenkäyttönsä ja oman elämänsä herraksi ja yrityksiään on seurannut vain kahta mielettömämpi sekasorto. Uskon siis ihan vilpittömästi, että hänelle tekisi ihan hyvää "joutua" lusimaan, -jos käyttäisi sen ajan  pyrkiäkseen ihan oikeasti pääsemään päihteistä eroon ja hyödyntäisi suljettua ympäristöä, olisi tämä "kaiken loppu" parhaimmillaan hänelle mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä.

Olen ihan hemmetin pahoillani siitä, että tähän on tultu. Osittain olen hänelle vihainen siitä, että tavallaan laittaa mut kantamaan vastuun hänen teoistaan ja sairaudestaan. 

Kunpa olisi tässä matkan aikana jossain välissä itse hyväksynyt sairautensa rajoitukset ja vaatimukset, kunpa olisi itse tajunnut jossain vaiheessa ottaa vastuun siitä, omasta toipumisestaan ja omista teoistaan.

Kunpa olisi....

***

Yep. Näillä eteenpäin. Jossittelut ja toiveet eivät enää auta. Olen väistellyt tätä hetkeä viimeiseen asti, yrittänyt löytää jonkin muun ulospääsy keinon, mutta ei: Tähän on tultu.

Kukin kantakoon ristinsä ja mun risti on näemmä tämä: Vastuuttaa muita ottamaan vastuun itsestään, omista teoistaan ja omasta elämästään.

Woman's got to do, what woman's got to do... Henkistä selkärankaa kysytään taas helvetisti, mut niinhän se menee, eikö vain? Onneksi Jumala on antanut rinnalleni tukijoukkoja, -muutamia valtaisin fiksuja, lojaaleja ja lämminsydämisiä ystäviä ja lisäksi Hän tuntuu itse olevan vahvasti joukoissa mukana, niin kyllä tästä selvitään.

Palaillaan,

~Viudanegra

Minut ympäröin tyhjyydellä jotta voisin nähdä
Jotta oppisin itse mitä tunnen
Ja tietäisin sen
Nyt on mentävä yksin
Kulkee pitää ilman varjoo
Osan jäätävä taakse jotta toinen voi loppuun löytää

Tätä hetkeä kartoin,
Tätä väistin,
Tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika

refrain:
Viimeiseen tiimaan
Tähän päättyy paljon hyvää
Paljon kaunista
Jonka raajat kuolleet on
Tän täytyy mennä näin
Vaikka tahtoisin kieltää
Koittaa säilyttää
Mutta tiedän et on turhaa
Armoo viivyttää

Pahat enteet hiljaisuuden kaiken täyttää
Niin tuskaisen läsnä joka hetki vaikka pään pois kääntää
Vaikka sulkisi silmät
Kuva säilyy eikä mee minnekään
Muttei silti tule luo vaan tuijottaa tuijottamistaan

Tämä tie meidät kaataa
Ei voi jatkaa
Ei voi olla näin
Sen on tultava loppuun
Nyt on aika

refrain (2x) ..Viimeiseen tiimaan